Koulumaailma herättää kaikissa tuntemuksia. Valitettavasti suurimmalle osalle nämä nuoruuden hektisimmät vuodet eivät luo pelkästään positiivisia muistikuvia, sillä nuorten ihmisten kasvukivut voivat purkautua hyvin ikävilläkin tavoilla. Tätä aihetta tutkii Kaspar Munk elokuvassaan Pidä kii.

Sara on monin tavoin erilainen nuori: hän viihtyy omissa oloissaan, ei käytä päihteitä eikä ole osana luokan sosiaalisissa ympyröissä. Aikansa hän käyttää huolehtiakseen pikkuveljestään, kun vanhemmat ovat ympärivuorokautisesti joko henkisesti tai fyysisesti työssä kiinni. Sara on alistunut osaansa eikä yritä rimpuilla pois tästä oravanpyörästä. Hän on erilaisuudestaan johtuen myös helppo pilailun kohde. Koulun kovanaamojen harmittomalta vaikuttavan pilan karatessa käsistä alkaa tapahtumaketju, joka johtaa lopulta tragediaan, jonka oppilaat tulevat muistamaan loppuelämänsä.

Koulumaailma voi olla ankara paikka. On jatkuvaa näyttämisen halua, kasvu- ja ryhmäpaineita ja omien rajojen rikkomista. Elokuvassa näemme miten verhoudumme tällaisiin naamioihin, ja kuinka pääsemme niistä myös irti ryhmästä erottuamme. Valitettavasti joukossa tyhmyys tiivistyy, ja koulussa tapahtuu ylilyönti, jonka seuraukset saa kokea herkkä tyttö, joka on korvannut naamion suojakeinolla, henkisellä haarniskallaan, jota hän kantaa raskaasti. Näemme Saran kärsimyksen läheltä, melkein raamatullisessa muodossa. Nuoren ihmisen mieli on hauras ja haavoittuvainen, ja lopulta voi tulla hetki jolloin katsoo itseään peilistä, ja kysyy: tätäkö elämä on?

Elokuva on ajatuksia herättävällä tavalla raju, mutta kauniilla tavalla koottu tarina ihmisyyden likaisesta ja itsekkäästä puolesta. Se perehtyy niihin suuriin kysymyksiin, jotka määrittelevät, kuinka meistä on tullut yksinäisiä susia suuren lauman keskellä.

A.L.

* * *

Pidä kii on kuvaus kouluyhteisöstä tämän päivän Tanskassa. Tarina siitä, mihin mittasuhteisiin koulukiusaaminen tai kiusaaminen yleensä voi johtaa. Elokuvan pääteemoja ovat erilaisuus, hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja se kuinka emme pääse omaatuntoamme pakoon. Vai pääsemmekö? Mistä johtuu se, että usein vilpittömin henkilö on se, jota ei hyväksytä. Ja näin ollen kiusataan? Liekö syynä erilaisuus vai toisen vilpittömyyden aiheuttama alemmuuden tunne kiusaajassa. Oman itsensä tiedostamaton tuomitseminen?

Elokuva käsittelee myös anteeksi pyytämisen vaikeutta. Etenkin jos joudumme luopumaan itsellemme luomastamme roolista sen tähden. Vai onko suurin ongelma ylipäätään myöntää itselleen, että tällainen rooli on olemassa?

Tarinan keskiössä ovat arviolta 15-vuotiaat koululaiset, jotka testailevat rajojaan ihmissuhteissa ja elämässä yleensä. Eräs heistä on Sara, joka on tosissaan kiinnostunut opiskelusta ja elää muutenkin jalat maassa ja järki päässä eikä lähde muiden hölmöilyihin mukaan. Monia muita Saran kiltteys ja ymmärtäväisyys ärsyttävät, ja hän joutuukin suoranaisen ilkivallan kohteeksi ja siitä syntyy elokuvan varsinainen tarina ja opetus. 

Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan sen verran hyvin, ettei kukaan kerkeä alkaa ärsyttää. Juonikuvio on moneen otteeseen eri elokuvissa käsitelty, mutta toisaalta aihetta on tärkeää käsitellä, koska kyseinen tilanne voi olla monelle nuorelle arkipäivää.

Kokonaisuudessaan elokuvan jaksaa katsoa ja välillä jopa saattaa hieman liikuttua. Etenkin jos sattuu itse elämään samanlaisissa olosuhteissa. Ei mitään järisyttävää, mutta varmasti antaa monelle ajattelemisen aihetta. 2/5

Joonas 23 v. 

* * *

Tekojen seurauksia on kannettava koko loppuelämä. Elokuvan nimi Pidä kii on tahallisesti harhaanjohtava, oikeampi nimi olisi ollut ”Kaduttava homma”.

Juha 53 v.

* * *

Tanskalaiselokuva Pidä kii kertoo neljästä nuoresta Sarasta, Mikkelistä, Hassanista ja Louisesta. Surullinen elokuva kertoo, miten yhdellä teolla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Teini-ikäiset purkavat omaa pahaa oloaan muihin, mikä tässä elokuvassa johtaa tapahtumaan, joka vaikuttaa kaikkiin päähenkilöihin. Jälkikäteen tekojaan ei voi peruuttaa vaikka kuinka haluaisi. Elokuvasta käy myös hyvin ilmi se, kuinka suuri on ryhmäpaineen merkitys teini-ikäiselle. Vanhempien suhtautuminen tapahtumaan vaihtelee suuresti. Osa suhtautuu melko välinpitämättömästi, kun taas toiset raivostuvat todella paljon.

Tätä ei voi todellakaan pitää minään hyvänmielen elokuvana. Se on paikoitellen aika ahdistava ja hyvin ajatuksia herättävä. Avoimen lopun takia jää miettimään, mitä hahmoille sen jälkeen tapahtui. Itse tunsin sääliä useaakin henkilöä kohtaan heidän kamppaillessaan ongelmiensa kanssa. Herkimpien kannattaa varautua ottamalla nenäliina mukaan, koska sille on elokuvan aikana käyttöä.

Elokuvassa vaihdellaan onnistuneesti näkökulmaa päähenkilöstä toiseen. Kaikista neljästä saa hyvän yleiskuvan siitä millaista heidän elämänsä on kotona ja koulussa. Näyttelijät hoitavat oman osuutensa kunnialla ja ovat uskottavia rooleissaan. Vakavasta aiheesta huolimatta pidin elokuvasta ja siitä, miten sen tapahtumia jäi miettimään pitkäksi aikaa elokuvan katsomisen jälkeen.

Lily 23 v.