Elokuvan aikana minua ärsytti poikien tyhmyys, enkä hirveästi tuntenut myötätuntoa heitä kohtaan, vaikka olisi kai pitänyt. Minusta heidän ongelmansa olivat suureksi osaksi heidän omaa syytään ja heidän valintojensa seurausta.

Tarina ei ole mitenkään onnellinen. Ainoat valonpilkahdukset nähdään elokuvan alussa ja silloin, kun Gabriel on tekemisissä ihastuksensa kanssa. Elokuva kuvaa hyvin syyllisyyden tunnetta ja miten se voi syödä ihmistä sisältä päin. Gabrielin ja Yvesin tavat kestää syyllisyyttä ovat myös hyvin erilaiset. Syyllisyys kuitenkin vaikuttaa syvästi heidän molempien elämään.

Lily 23 v.

* * *

Gabriel ja Yves ovat hyviä ystäviä, ja kummatkin pärjäävät elämässä hyvin. Gabriel on lahjakas valokuvaaja, jonka kouluarvosanat ovat hyviä ja rakkauselämässäkin on hieman iloisia jännitteitä. Yves on koulun oma jalkapallosankari, joka haaveilee urasta palomiehenä. Poikien elämän viattoman näköinen ulkokuori kätkee myös toisen, synkemmän puolen. Illan hämärinä tunteina heidän tunnolliset elämänmoraalinsa vaipuvat tumman verhon taakse ja tilalle tulevat asiat kuten huumeet, rikollisuus ja häilyvät käsitykset ihmisyydestä. Lopulta tällainen elämänkierre johtaa traagiseen tapahtumaan, jonka seurausten varjot yltävät poikien loppuelämään asti.

Marc Bisaillonin ohjaama Taakka on tutkielma yhdestä ihmisyyden vahvimmista tunteista – syyllisyydestä ja sen mukana tulevasta taakasta. Elokuva ei osoita sormella ketään eikä anna valmiita vastauksia vaan se haastaa katsojan oman elämänfilosofian. Miten kaksi hyvistä oloista tulevaa nuorta päätyy pahimpaan painajaiseensa, ja kuinka dominoiva tunne syyllisyys lopulta on, kun vastassa ovat ihmisen alkukantaiset itsesuojeluvietit. Onko poikien kaksoiselämä verrattavissa nyky-yhteiskunnan ongelmakohtiin, ja kuka on lopulta vastuussa näistä ei-toivotuista tapahtumista?

Elokuvan raskas sanoma välittyy katsojalle upeasti yksinkertaisilla, mutta realistisilla kuvilla. Se on hieno esimerkki elokuvataiteen vaikuttavuudesta ja sen mahdollisuuksista tutkia ihmistä monimutkaisena olentona. Nuorten painajainen päätyy lopulta jopa inhorealistisiin tapahtumiin, ja henkilöhahmojen kärsimys ja avuntarve näkyvät heidän kasvoiltaan tavalla, jota kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa ja ymmärrystä. Mikään ei ole niin mustavalkoista – ehkä se on mielikuva lopputekstien astuessa valkokankaalle?

A.L.

* * *

Mitä jos aiheuttaisi toisen ihmisen kuoleman vahingossa? Entä jos tilanne näyttäisi kaiken kukkuraksi ulkopuolisen silmin törkeältä murrolta sekä viattoman sivullisen murhalta? Vaikka kyse olisikin vain hauskanpidosta ja silkasta vahingosta.

Näitä kysymyksiä käsittelee Marc Bisaillon elokuvassaan Taakka. Koituuko kyseisessä tilanteessa suuremmaksi taakaksi ihmisen omatunto vai ympäristön aiheuttama paine?

Lukiessamme lehtiä ja katsoessamme televisiota, kuulemme jatkuvasti kuinka joku on riistänyt toisen ihmisen hengen mitä erilaisimmissa olosuhteissa. Luonnollisesti tällaisen kuuleminen voi saada aikaan jopa vihantunteita tekijää kohtaan. Eihän kenelläkään pitäisi olla oikeutta riistää toisen ihmisen henkeä. Mutta voisiko suhtautuminen tapahtumiin muuttua, jos tietäisimme kaikki yksityiskohdat tapahtumien taustalla?

Tämän elokuvan tapauksessa katsojan on helppo tuntea myötätuntoa rikoksentekijöitä kohtaan, ehkä nimenomaan siksi, että heitä ei missään vaiheessa esitetä syntisinä, itse pirun riivaamina murhaajina. Päinvastoin kyseessä on kaksi hyvistä perheistä tulevaa koulupoikaa, jotka käyvät läpi samaa elämänvaihetta kuin suurin osa parinkymmenen ikävuoden partaalla olevista nuorista. Elokuvaan on saatu luotua teemaan sopiva painostava tunnelma, joka säilyy ihan loppuun saakka. Ensimmäiset minuutit kylläkin enteilivät jo moneen kertaan nähtyä ja tehtyä koululaisdraamaa. Onneksi kuitenkin jo melko pian elokuva saa hieman tuulta siipiensä alle.

Taakkaa voisi kuitenkin varauksetta suositella, koska katsojalle annetaan mahdollisuus luoda oma mielipiteensä tapahtumista, eikä elokuva sorru pahemmin moralisoimaan tai esittämään valmiiksi pureskeltuja totuuksia tai arvoja. 3/5

Joonas 23 v.