Nuortenelokuvien kilpailu
 
 

The body remembers when the world broke open

THE BODY REMEMBERS WHEN THE WORLD BROKE OPEN
Kanada—Norja 2019 | 105 min 

Tekstitys: englanti
SUOSITUS: YLI 14-VUOTIAILLE
Ohjaus, käsikirjoitus: Elle-Máijá Tailfeathers, Kathleen Hepburn 
Kuvaus: Norm Li 
Leikkaus: Christian Siebenherz 
Osissa: Violet Nelson, Elle-Máijá Tailfeathers, Charlie Hannah, Barbara Eve Harris 
Tuotanto: Lori Lozinski, Tyler Hagan, Alan R. Milligan | Experimental Forest Films, www.experimentalforest.ca | Oslo Pictures, www.oslo-pictures.com
Levitys: Experimental Forest Films

 

 

ESITYSAIKA

MA 18.11. KLO 19.00 VALVESALI

 

 

Väkivaltainen poikaystävä ajaa raskaana olevan Rosien sateeseen ilman kenkiä. Kadulta tämän surkean hahmon löytää Áila, joka kutsuu Rosien kotiinsa turvaan. Rosie on tottunut pitämään huolen itsestään, ja “minä vastaan maailma”-asetelmassa nyrkit ovat pystyssä myös hyväntahtoisia ihmisiä kohtaan.

 

Vain vaivoin Rosie ottaa vastaan tarjotut lämpimät vaatteet ja teekupillisen. Áilalla on luja tahto auttaa, mutta elokuva alleviivaa sitä, kuinka vaikeaa hajottavasta elämäntilanteesta on irrottautua.

 

Haahuileva kamera pysähtyy kuin odottaen, että joku rikkoisi hiljaisuuden. Vähäeleinen kuvaus jättää tunteille tilaa, ja huutavassa hiljaisuudessa harvat sanat saavat painoarvoa.

Ohjaaja Elle-Máijá Tailfeathers       Ohjaaja Kathleen Hepburn
Ohjaaja                           Ohjaaja Kathleen Hepburn
Elle-Máijá Tailfeathers

 

 

#draama

#girl_power

#sosiaaliset_ongelmat

   
   

K A T S O J A N   A R V I O

 
   

The tone of The body remembers when the world broke open is poignant and gloomy, like the murky rainy day in Vancouver when the story happened. An adventure unfolds when two women came across each other on the street. The common indigenous ties brought them together, yet the lived experience in vastly different worlds of class had distanced them. Coming from a close and harmonious family and living in a light-filled, tasteful, cozy apartment, Áila and her heartfelt sympathy seem incompetent to understand Rosie’s suffering, struggle, and concern, brought by her partner’s domestic violence and harsh living conditions. So was I. The film answered directly my question “why doesn’t she just leave?” In reality, it’s normal for victims to take 6 or 7 tries until they find themselves finally ready to move to a safe place. The encounter between Áila and Rosie was just a start for both of them to navigate a pathway through the struggles.

 

The film goes on slowly and hypnotically, the almost one single shot in this 16mm real time film, abundant closeups, moments of silence, have made me immersed in that intimate, emotional atmosphere easily, felt like I’m living in their moment, listening to their talks in Áila’s room, in the cab, in the safehouse. There are many tender scenes which speak to the greatness of a mother’s love and unity of women that have also deeply struck me. It’s a powerful feminist film that gives all women strength and encourages us to hold each other up in difficulties.

Yue, 25 v.