KAVIn kevätsarja

Jerzy Skolimowski: LÄHTÖ (Le départ)

Belgia 1967 • Jean-Pierre Léaud, Cathérine Duport, Jacqueline Bir, Paul Roland • suom. tekstit/ svensk text • 93 min • K12

Wajdan ja Polanskin jälkeen Jerzy Skolimowski (s. 1938) näyttäytyi yhtenä jännittävimmistä lahjakkuuksista puolalaisessa filmissä. Hän oli kunnostautunut myös runoilijana, näytelmäkirjailijana, näyttelijänä ja nyrkkeilijänä. Ensimmäiset elokuvameriittinsä Skolimowski sai Wajdan Yö leikkien ja Polanskin elokuvan Veitsi vedessä käsikirjoittajana. Lähtö on Skolimowskin neljäs pitkä elokuvaohjaus. Belgialaisena tuotantona se oli hänen ensimmäinen elokuvansa Puolan ulkopuolella. Lähdön sankari on Marc, nuori kampaajaoppilas, jonka ainoa kiinnostuksen kohde elämässä on hänen miltei fyysinen intohimonsa nopeisiin autoihin. Mitään tarinaa sanan sovinnaisessa mielessä elokuva ei kerro, se on pikemminkin sarja pieniä tapahtumia, jotka kuvaavat Marcin yrityksiä hankkia Porsche, jolla hän voisi osallistua kilpa-ajoihin.

Yilmaz Güney & Serif Gören: TIE (Yol)

Turkki—Sveitsi—Saksan LT—Ranska 1982 • Tarik Akan, Serif Sezer, Halil Ergün, Meral Orhonsay • suom. tekstit/ svensk text • 115 min • K16

Huolimatta runsaasta tuotannostaan Turkki on kansainvälisesti tuntematon elokuvamaa, koska epävakaa poliittinen tilanne on tukahduttanut kiinnostavimmat aiheenvalinnat. Sikäläisistä ohjaajista maineikkain on ollut Yilmaz Güney (1937—84), syntyperältään kurdi. Hän kirjoitti romaaneja, novelleja ja poliittisia tekstejä ja toimi elokuvassa käsikirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvulla hän oli Turkin suosituin filmitähti, joka ensimmäisen kerran joutui vankilaan 1961 poliittisen runon kirjoittamisesta. Güney ryhtyi ohjaamaan omia elokuvia 1968 ja ehti tehdä niitä parikymmentä huolimatta siitä, että istui vuodesta 1972 lähtien suurimman osan elinaikaansa vankilassa poliittisista syistä. Yol, Güneyn kuuluisin saavutus, on niitä elokuvia, jotka hän ikään kuin kauko-ohjasi vankilasta: salaa hän pystyi lähettämään yksityiskohtaiset ohjeet apulaiselleen Serif Görenille ja saattoi itse huolehtia myös kuvatun materiaalin leikkauksesta onnistuttuaan pakenemaan Ranskaan. Yol putkahti esille Cannesin festivaaleilla 1982 ja Guney ehti nähdä sen voittavan juhlien pääpalkinnon ennen varhaista kuolemaansa. Yolin lähtökohta oli Güneyn vankitovereiden kertomuksista. Hän pyysi heitä pitämään kirjaa kokemuksistaan loman aikana. Näistä muistiinpanoista Güney kutoi käsikirjoituksen.

Shinya Tsukamoto: TETSUO II (Tetsuo II: Body hammer)

Japani 1992 • Tomoroh Taguchi, Nobu Kanaoka, Shinya Tsukamoto, Sujin Kim • suom. tekstit/ svensk text • 82 min • K18

Tetsuo: The iron manin jatko-osa/uusintaversiossa Shinya Tsukamotolla on tukevampi budjetti, jonka turvin hän lisää elokuvaan värin, kestoa sekä käsikirjoituksen, joka rikastaa primaalista kuvamaailmaa ja spektaakkelimaisia mutaatioita runsailla yksityiskohdilla ja ”alkuperän kuvauksella”, jossa tarjotaan selitys, ei tosin kovin järkevä, sille mistä elokuvan mutantit ovat tulleet. Muutokset ovat kuitenkin vain kosmeettisia. Taguchin rautapanssarin tavoin ne vain jykevöittävät hanketta, mutta eivät muuta eivätkä lavenna sitä. Tsukamoto filmaa väreissä mutta rajoittaa palettinsa tahallaan öljynmustaan ja panssarilaivanharmaaseen, minkä lomassa nähdään satunnaisia sinisiä, vihreitä ja tummanpunaisia läiskiä. Ne tekevät elokuvasta jos ei nyt yksivärisen niin ainakin sellaisen sarjakuvan näköisen, jota on vain vähän värisävytetty. Kun elokuvassa on kyse mieltymyksestä jäänteisiin joista väsätään uusia organismeja, on vain johdonmukaista, että Tsukamotokin lainaa ahkerasti. David Cronenbergin Scannersista (1980) hän ottaa juoniluurangon hullun visionääritiedemiehen mutaatioita kokevista keskenään kilpailevista pojista.

David Cronenberg: THE DEAD ZONE — VIIMEINEN YHTEYS (The dead zone)

Yhdysvallat 1983 • Christopher Walken, Brooke Adams, Tom Skerritt, Martin Sheen • suom. tekstit/ svensk text • 104 min • K16

Videodromen jälkeen The dead zone on lepoa ja terapiaa, sillä siitä on karsittu Cronenbergin rajuin visuaalinen kauhu ja inho. Stephen Kingin sympaattinen Johnny Smith saa pitää vetovoimansa Christopher Walkenin osuvassa luonnehdinnassa. Kauhuelokuvana The dead zone on rajatapaus, sillä tapahtumat etenevät surullisesti ja rauhallisesti. Marraskuisen tunnelman viileyden katkaisevat säästeliäästi annostellut shokit, jotka tihenevät kohden lopullista palvelusta ihmiskunnalle. Cronenbergin suosimien avoimien kauhutekojen kirjosta ainoana tekijän puumerkkinä on seksuaalimurhaajan kohtalo. Epämiellyttävä saksi-itsemurha ja sitä seurannut ammuskelu on turhankin räikeästi erottuva lataus muuten kirjalle uskollisena pysyttelevässä elokuvassa.

Ang Lee: SYÖ JUO MIES NAINEN (Yinshi nan nu)

Taiwan—Yhdysvallat 1994 • Sihung Lung, Kuei-Mei Yang, Yu-Wen Wang, Chien-Lien Wu  • suom. tekstit/ svensk text • 124 min • S

Taiwanilainen Ang Lee lukeutuu Wayne Wangin ohella omaleimaisimpiin Amerikassa asuviin ja siellä etnistä perintöään vaaliviin aasialaisohjaajiin. Kummallakin on ilmeinen tarve etsiä juuriaan länsimaistuvan rotunsa sosiaalisesta kulttuurista, sillä he tietävät kiinalaisten elämäntapojen olevan väistämättömän murroksen edessä. Leen kolme elokuvaa muodostavat yhtenäisen trilogian, joka tutkailee patriarkaalisen perhekurin höltymistä. Syö juo mies nainen on niistä viimeinen ja sisarteoksistaan poiketen kuvattu kokonaan Taipeissa. Tämän ns. “Isä tietää kaiken” -trilogian edellisten osien tapaan isähahmoa tulkitsee jälleen veteraaninäyttelijä Sihung Lung. Vaimonsa kuoleman jälkeen kolme tytärtään aikuiseksi kasvattanut mies, hienostoravintolan iäkäs mestarikokki, koettaa pitää perheenjäsenet ympärillään valmistamalla joka sunnuntaiksi runsaan juhlapäivällisen.

Agnieszka Holland: SALAINEN PUUTARHA (The secret garden)

Yhdysvallat 1993 • Kate Maberly, Maggie Smith, Andrew Knott, Laura Crossley • suom. tekstit/ svensk text • 102 min • S

Kaikkien suurten tarinoiden tavoin Frances Hodgson Burnettin romaani Salainen puutarha (1911) kuplii vahvoja totuuksia pintansa alla. Enemmän kuin pelkkiä juonen­kään­teitä, se etsii ja kommentoi elämän ominaispiirteitä, sen perusolemusta. Salainen puutarha ei ole 'elämää suurempi' tarina vaan juuri sen kokoinen — aito ja todenmakuinen faabeli inhimillisyydestä, kärsimyksestä ja lohdutuksesta. Siinä missä jotkut lastenelokuvat ovat kirkkaasti "vain lapsille" suunnattuja, edustaa Salainen puutarha tarinaa, jonka voisi väittää tehdyn enemmän aikuis- kuin lapsiyleisölle. Oli katsoja sitten minkäikäinen tahansa, on varmaa, ettei Salainen puutarha päästä kiehtoutunutta yleisöä otteestaan. Salainen puutarha on kauneuden ja mystiikan lyyrinen tutkielma, jonka katsominen avaa silmien eteen suljetun maailman, jossa kohtalot täyttyvät ihmeellisillä, lohdullisilla tavoilla. Elokuva on jo monille sukupolville tuttu tarina pienestä, Intiassa orvoksi jääneestä tytöstä 1900-luvun vaihteessa. Pikkusankari Mary Lennox lähetetään kotiin Englantiin setänsä suureen kartanoon Misselthwaite Manoriin. Misselthwaite on synkkä yorkshirelainen monumentti, sekoitus kiveä, puuta ja muinaisia salaisuuksia.

François Truffaut: PEHMEÄ IHO (La peau douce)

Ranska—Portugali 1964 • Françoise Dorléac, Jean Desailly, Nelly Benedetti, Daniel Ceccaldi • suom. tekstit/ svensk text • 116 min • K16

Truffaut on kuvannut kokemustaan, joka johti hänet tekemään Pehmeän ihon, elokuvan aviorikoksesta, seuraavasti: "Vuosia sitten näin, tai pikemminkin kuvittelin pariskunnan taksissa. Kuvitelmani mukaan aika oli noin puoli kahdeksan illalla; he varmaankin olivat matkalla kotiin päivälliselle, eivätkä he olleet naimisissa, ainakaan keskenään, ja kummallakin on täytynyt olla omia lapsia. Heillä oli hirvittävän aistillinen suudelma taksissa keskellä suurkaupunkia. Kun tuollainen kuva tulee mieleen, sitä sisimmässään ajattelee, ettei edes sellaista aihetta kuin aviorikosta ole koskaan käsitelty kunnolla, ja tuntee, että sinulla on paljon uutta sanottavaa aiheesta. Siitä se kaikki alkoi. Ja myös äänestä: kuvittelin, että suudelman aikana heidän hampaansa kalahtivat yhteen." Kaiken tuon jälkeen oli selvää, että elokuva oli tehtävä. Truffaut'n aikomus oli siis tuhota aviorikoksen sovinnainen käsittely. Harvat elokuvat ovat keskittyneet esittämään uskollisesti avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen liittyvää ahdistusta ja käytännön vaikeuksia.

Maunu Kurkvaara: PUNATUKKA

Suomi 1969 • Tarja Markus, Veikko Honkanen, Sinikka Hannula, Ismo Kallio • 80 min • S

Punatukka oli Maunu Kurkvaaran viides värielokuva. Päähenkilö Tarja Markus oli ollut nimiosassa jo edellisessä elokuvassa Miljoonaliiga (1968). Mutta nyt ohjaajan tavoitteet olivat muualla. Edellisen elokuvan seikkailugenre vaihtui arkirealismin kuvakseksi ja ihmisten sisäisten tuntojen tarkkailuksi ja kommentaatioksi. Punatukan päähenkilö Tutu on pakkaustyötä tehtaassa tekevä helsinkiläistyttö, jonka elämä kulkee perinteisiä latuja: työtä liukuhihnaperiaatteella varhaisaamusta iltaan, tauoilla keskustelua työ- ja ikätoverien kanssa poikaystävistä, viikonloppumenoista ja elämän mutkista. Tutu on tavannut mukavan pojan, Jarkon, mutta tämän ollessa työn vuoksi estynyt, hän on valmis työtoveriensa järjestämälle viikonloppureissulle. Siellä maaseutu avautuu kauniina järvenrantana, mutta menot ovat suomalaiskansallisen käsikirjoituksen mukaisia: viinaa, saunaa, riitelyä ja tappelua. Elämä näyttäisi kulkevan omaa, vakiintunutta polkuaan.

Nagisa Oshima: TABU (Gohatto)

Japani 1999 • Beat Takeshi, Ryuhei Matsuda, Shinji Takeda, Tadanobu Asano • suom. tekstit • 100 min • K16

Nagisa Oshima on sijoittanut Tabu-elokuvansa keskeiseen ajanjaksoon Japanin historiassa. Tabu alkaa vuodesta 1865 ja päättyy seuraavana keväänä kirsikkapuiden kukkiessa. Muutamaa vuotta aikaisemmin Japanin pitkä eristäytyneisyys oli päättynyt kommodori Perryn sotalaivojen saapumiseen ja maa pyrittiin avaamaan mm. ulkomaankaupalle. Vanhat valtarakenteet murtuivat ja uusia syntyi. Voimattomaksi osoittautuvaa Togukawa-shogunaattia pyrittiin pönkittämään 1863 Kiotoon luodulla shinsen-miliisillä, jonka värväystilaisuudesta Oshiman elokuva alkaa. Shinsen-miliisiin oli tulijoita, isännättömiä samuraita ja muita miekanheiluttajia, joiden kurissa pitämisessä oli ollut vaikeuksia. Tämän vuoksi hakijoiden taustoja pyrittiin selvittämään tarkasti. 16-vuotias Sozaboro vakuuttaa valitsijat paitsi taidoillaan myös sukupuullaan, josta löytyy samuraijälkeläisiä. Historiallisen tilanteen näkökulmasta on merkittävämpää on kuitenkin Sozaburon sosiaalinen asema. Hän on syntynyt perinteisesti Togukawa-kaudella alimpana olleeseen kauppiasluokkaan, jonka merkitys oli vahvasti muuttumassa Japanin alkaneen modernisoitumisen myötä. Poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen muutoksen Oshima yhdistää seksuaaliseen valtaan, kuten monissa aikaisemmissakin elokuvissaan.

Carol Reed: KOLMAS MIES (The third man)

Iso-Britannia 1949 • Joseph Cotten, Alida Valli, Orson Welles, Trevor Howard • suom. tekstit/ svensk text • 104 min • K12

Kolmannen miehen perusta on melodraamaa, mutta sen tunnelma on epämääräisempi. Tarina ei sinänsä ole erityisen jännittävä — pikemminkin synkkä ja hyytävä: painopiste ei ole toiminnassa, vaan henkilöissä ja atmosfäärissä, sodanjälkeisen Wienin juonitteluissa ja salatuissa kauhuissa. Graham Greenen käsikirjoituksen päähenkilö on Holly Martins, altis mutta melko nukkavieru amerikkalainen lännentarinoiden kirjoittaja, joka saapuu Wieniin työskennelläkseen ystävälleen Harry Limelle. Viileä, illuusioton brittiläinen poliisiupseeri kertoo hänelle, että Lime, pahamaineinen rikollinen, on kuollut onnettomuudessa. Martins ei usko tätä vaan ryhtyy jäljittämään kaikkia niitä, jotka tunsivat hänen ystävänsä: yksinäinen, pelästynyt näyttelijätär, jolla on väärennetyt paperit ja joka oli rakastunut Harryyn; kaksi tuttavaa, loppuun kulunut Kurtz ja ovela Popescu, jotka olivat onnettomuuden todistajia. Nämä tutkimukset johtavat Martinsin keskelle Wienin hävitystä ja korruptiota ja paljastavat että Lime, aseista riisuvan hävytön roisto, on yhä elossa.