KIRJASTO

Oulun Elokuvakeskus ylläpitää valtakunnan toiseksi laajinta elokuva-alan erikoiskirjastoa ja -arkistoa. Kirjastossa on niteitä yli 6700; sinne on tilattu noin 70 aikakausjulkaisua, joittenka lisäksi yli 500 muusta kausijulkaisusta on vaihteleva määrä vuosikertoja tai hajanumeroita. Lehtileikearkistossa on noin 11000 leikekuorta. Elokuvajulistearkistossa on yli 4000 nimekettä.

Kirjaston aineisto on luokiteltu ja hyllytetty elokuva-arkistojen kansainvälisen järjestön FIAF:n kehittämän kymmenluokitusjärjestelmän mukaisesti. Sama luokitus on käytössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kirjastossa. Oulun Elokuvakeskuksen kirjaston tietokantoihin voi tutustua vain paikan päällä.

Kirjastotietojärjestelmään rekisteröityneillä asiakkailla on lainausoikeus kirjaston aineistoon yleisistä hakuteoksista koostuvaa käsikirjasto-osastoa lukuun ottamatta. Kausijulkaisuista muut kuin kuluvan vuoden numerot ovat lainattavissa. Kaikenlaisen aineiston laina-aika on kaksi viikkoa.

Oulun Elokuvakeskuksen kirjasto on avoinna normaalisti arkipäivisin kello 9.00 - 17.00. Poikkeuksista aukiolossa ilmoitetaan OEK:n kotisivuilla.

Kirjastoa ja arkistoa koskevissa asioissa neuvoo kirjastonhoitaja Kai Penttilä, p. (08) 8811295,
etunimi.sukunimi@oufilmcenter.fi.

LIBRARY

The Oulu Film Centre maintains the second largest cinema-related special library and archives in Finland. The library houses more than 6700 volumes, takes subscriptions to circa 70 periodicals, in addition to which there are varying numbers of back issues and volumes of over 500 other periodicals. Our archives houses circa 11000 envelopes containing press cuttings and posters of more than 4000 films.

The library materials are classified and shelved according to the decimal classification system devised by the International Federation of Film Archives. The databases of the Oulu Film Centre library can be accessed only on the premises.

Clients who are registered into the library data system are entitled to borrow materials with the exception of books from the reference section. Periodicals with the exception of the issues of the current volume can be borrowed. The loan time for all materials is two weeks.

The Oulu Film Centre library is normally open from 9 a.m. to 5 p.m. on weekdays. Exceptions to opening hours will be posted on the Oulu Film Centre web site.

 

For queries about the library and archives please contact librarian Kai Penttilä, tel. +358 8 8811295, firstname.surname@oufilmcenter.fi